torstai 31. heinäkuuta 2014

Laitumeni laidalla

Meillä satoi toissa päivänä vettä ensimmäistä kertaa viikkoihin! Ihan upeaa! Ukkonen tosin ei ollut niin mukava, aina vähän jännittää että meneekö jotain rikki, osuuko salama johonkin ja sytyttää palamaan jne. Onneksi ei meillä, mutta viereisellä kylällä oli navetta syttynyt palamaan ja sisällä olleet 50 ankkaa kuolivat. Ihan kamalaa. Inhoan uutisia, joissa esimerkiksi sikala tai navetta on palanut ja sisällä olleet eläimet ovat kuolleet. Niin kamalaa. Onneksi eläimemme ovat ulkona niin eivät ainakaan tuollaiseen syyhyn voi kuolla, mutta ainahan ukkosella on se mahdollisuus että salama iskee. Olen kuullut niitäkin juttuja kun eläin kuolee ukkosella salaman iskuun. Huh. Mutta sade teki joka tapauksessa erittäin hyvää ja nurmikin tuntui ampaisevan saman tien kasvuun. Kyllä tuota virkistystä oltiinkin kaivattu!

Saderintama lähestyy

Lähenee!

Täällä se on.


Seuraavana aamuna oli vain 15 astetta lämmintä ulkona! Teki oikein hyvää heittää huppari päälle, pitkästä aikaa! Eihän se kauaa kestänyt, nyt on taas tukalat oltavat, mutta nythän sitä taas odotellaan aikamoista rankkasadetta ja ukkoskuuroa tulevaksi. Toivottavasti ei tule vahinkoja. Sadetta sen sijaan saa tulla, kyllä oli kuulkaa tyytyväisen näköisiä lehmiä laitumella kun menin sateen jälkeen tarkistamaan tilannetta. Itu makasi pää taivasta kohti. Taisi tulla sade niillekin tarpeeseen :)



Sateen jälkeinen ilta oli valehtelematta yksi kauneimmista illoista, joita olen elämässäni nähnyt. Olisin voinut vain istua tyynessä ilmassa laitumen laidalla ja ihastella eläimiäni. Oli niin upea sumu, kaunis taivas ja rauhalliset eläimet. Ihan loistavaa. Tyttäreni sai myös ensimmäiset lipaisut vasikalta naamalle kun olimme yhdessä laitumella ja sepäs vasta nauratti tyttöä. Vasikka sai myös taputukset otsalle. En voisi olla iloisempi siitä, että tyttäreni nauttii eläinten seurasta. Aika mahtavaa.




Sonnipojat Alfred ja Arthur













Auringonlasku on vain parasta mitä tiedän.

Tipitii tipitipitipitii

TIPUT OVAT TÄÄLLÄ!



Kerroin aiemmassa tekstissäni sekoilevista kanoistani, jotka olisivat vain halunneet hautoa. No, tipujen kuoriutumisen laskettuaika oli mielestäni tämän viikon keskiviikko ja täten tarkoitukseni oli tiistai-iltana eristää yksi tai kaksi kanaa omien munien kanssa pesiin, jolloin tiput saisivat kuoriutua rauhassa eikä tämä sekoileva hautojanelikko sekoittaisi enempää pakkaa. Olikin pieni yllätys tiistaiaamuna kun menin kanalaan ja pesien edestä löytyi munan kuoria ja kanojen alta tipuja. Yksi tipu oli tippunut pesästä ja kanojen välienselvittelyssä yhtä oli nokkaistu niin että se kyllä eli, mutta suolista osa oli ulkona. Otin sen ja tippuneen tipun äkkiä elvytykseen sisälle. Tippuneen sain uudestaan lämpimäksi ja virkeäksi ja takaisin kanan alle, mutta mustaa tipua en kyennyt pelastamaan. Se oli elossa, mutta selvästi kärsi, joten minun oli pakko se lopettaa. Jouduin keräämään itseäni jonkin aikaa että pystyin sen tekemään (niskat nurin kovalla kopautuksella), sillä oli eläin iso tai pieni niin tuollainen turha kuolema on aina niin inhottavaa. Joku voisi nyt sanoa että eläimen kuolema on aina turhaa, mutta minusta kun eläin käytetään hyvän elämän jälkeen ihmisten ruuaksi, se ei ole turhaa, mutta kun nuori eläin kuolee tapaturmaisesti tai onnettomuudessa, se on aina turhaa. Ja varsinkin kun se oli minun vikani kun en ollut ajoissa kanaa ja munia eristänyt. Elämä on valitettavasti tällaista. Kel eläin on, silt eläin kuolee.

Menehtynyt yksilö, voi pientä <3


Lopputulemana meillä on nyt neljä kaunista tipua monen onnettoman hetken jälkeen. Sekoilijakanat rikkoivat nimittäin 4 päivää ennen laskettuaikaa yhden munan vahingossa, joten menetimme sen ja sitten tuon yhden ja sen lisäksi yksi kuoriutui kuolleena ja yksi ei kuoriutunut ollenkaan. Kahdeksasta munasta tuli siis vain neljä tipua. On ollut kyllä onneton vuosi näiden hautomisten kanssa ja täytyy taas sanoa että en halua enää ikinä tipuja! Vaikka ne on ehkä maailman ihanimpia eläinlapsia niin niiden elämä on aika pienestä aina kiinni. Ja sitten ne on tietysti kaikki kukkoja ja ne pitää tappaa ruuaksi kun kukaan ei halua niitä eivätkä pysty elämään tuolla parvessa. Vaikeaa.



Aion nyt kuitenkin nauttia näistä ihanista tipuista, ovat aivan hiemusöpöjä ja kauniin värisiä! Olen maailman huonoin kanojen kesyttäjä ja olen tullut siihen tulokseen että näitä kanan alla haudottuja tipuja on vaikeampi kesyttää kun jos ne olisivat hautomakoneesta tulleita. No, kunhan ovat kilttejä niin kaikki on hyvin. Tipuille minulla on tipuruokaa + sen lisäksi ne saavat kaurahiutaleita turvotettuina, raastettua porkkanaa, silputtua ruohoa, raejuustoa ja muussattua kananmunaa näin aluksi. Ja viljaa toki. Helppoa näissä on se, että tuo kanaemo pitää niistä kyllä hyvää huolta eli huolehtii ruuan pilkkomisestakin. Ihana seurata kuinka emo niitä opettaa.

Eläinlapset on kyllä ihan liian suloisia. 

Ai niin ja kun uudet tiput kuoriutuivat niin samana iltana nämä "isot" tiput eli 3 viikon ikäiset kaksi tipusta totesivat että he eivät enää ole pieniä tipuja ja nousivat illalla orsille nukkumaan emon kanssa ensimmäistä kertaa! Emon siipien suojaan tietysti. Ihania! Niin ja kanalan elämäkin rauhoittui, loput kolme hautojaa luovuttivat saman tien kun tiput kuoriutuivat ja nyt pesissä käydään enää vain munimassa! Luojan kiitos! Toivottavasti tämä vaihe kestää!


Totuuden hetki

Kiitos kaikille vuosiarvontaan osallistuneille! Ja iso kiitos mukavista kommenteista! Suoritin arvonnan perinteisellä paperilappu-tyylillä kirjoittamalla jokaisen nimen lapulle, heittämällä ne kassiin, sekoittamalla ja nostamalla yhden lapun voittajaksi. Arpaonni suosi HINNIä! Suuret onnittelut, otan sinuun yhteyttä! Ratia Ranch-postikortteja ja avoinmaaseutu.fi-kangaskassi lähtee sinulle tulemaan.

Iso kiitos vielä kaikille!





ps. Eiköhän oteta joskus uusiksi :)

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Lampaat ja haikut

Kun kyselin lammas-ihmisiltä ennakkoon lampaiden ja haikkusonnien yhteislaidunnuksesta sain aika paljon pelottelua että ei onnistu, naudat kyykyttää lampaat ja lampaat on koko ajan  paniikissa. En kuitenkaan uskonut tähän, sillä minulla on neljä vuoden ikäistä ja erittäin rauhallista haikkusonnia laitumella, jonne lampaat pitäisi laittaa. Muuta laidunta ei ole, sillä tuo oltiin jo aidattu lammasverkollakin, joka riitti juuri siihen. Pelottelusta huolimatta siis päästimme lampaat samalle laitumelle, toki ne olivat ensin muutaman päivän omassa aidassa laitumen sisällä. Sitten kun aita poistettiin lampaat juoksivat heti haistelemaan haikkuja. Sonnit makasivat maassa ja lampaat haistelivat ne, jonka jälkeen lampaat alkoivat laiduntaa rauhassa. Aika hienoa! Ne liikkuvat omissa ryhmissään, mutta lähekkäin ja lampaat hakeutuvat kyllä haikkujen seuraan. Saavat niistä varmaan turvaa. Ei ole pelottelua puolin eikä toisin. Olen tosi tyytyväinen, vaikka vähän tietysti jännittikin. Lampaille vien aamuisin kauraa syötäväksi, ne juoksevat luokset kun näkevät minut. Pojat eivät välitä mitään. Niitä käyn sitten harjailemassa sillä aikaa kun lambit syövät. Näin kuumalla ovat molemmat maanneet päivät metsässä ja illalla lähteneet yhdessä syöpöttelemään.

Hieno lammas-haikkulauma meillä pellolla vaeltaa :)


Päivää :)






<3





maanantai 28. heinäkuuta 2014

Eräänä iltana

Lauma pääsi uudelle laidunlohkolle eräänä iltana. Viileä tuulen vire siivitti kuuman päivän jälkeen eläimiä iltavaellukselle auringon laskiessa hyvän heinän merkeissä :)




Bööna on niin lutunen

Upeaa




Bianca

Parhaimmat ystävät Bolt ja Bellatrix

Falcon heilastelee Ihmettä