sunnuntai 31. elokuuta 2014

Salainen vs. avoin

Kirjoitin keväällä blogitekstin koskien uutisointia, joka nousi silloin julkaistusta Eveliina Lunqvistin kirjasta Salainen Päiväkirja Eläintiloilta. Aihe aiheutti sekä omassa blogissani että ympäri sosiaalistamediaa sekä lehdistöä paljon keskustelua. En tuolloin lukenut kirjaa vaikka sitä kritisoin. Nyt ystäväni huomasi että Lunqvist tulee Porvoon pääkirjastoon pitämään keskustelutilaisuuden/vastaavan, jossa kertoo kirjastaan. Olihan sinne päästävä, jo ihan silkasta mielenkiinnosta. En ajatellut lähteä kiistelemään tai kertomaan omaa mielipidettäni, lähinnä kuuntelemaan mitä kirjan kirjoittajalla on sanottavaa.

Kuva täältä

Tilaisuus kesti noin puolitoistatuntia, josta tunti oli Eveliinan kertomaa. Häntä haastateltiin ja hän kertoi kirjastaan, tuotantoeläimien asemasta sekä omista vierailuistaan tiloilla sekä sitten saksalaisessa eläinten turvakodissa. Tilaisuus nostatti verenpainettani enkä voi sanoa olevani monestakaan asiasta samaa mieltä. Esimerkiksi lypsylehmien pitämisen vertaaminen orjuuteen oli minusta hieman liikaa. Tai kun hän sanoi että tilalliset kutsuvat eläimiään työkavereiksi ja sitten laittavat ne teuraiksi, että hän ei tekisi niin omille työkavereilleen. Tai että esimerkiksi Avoin kuvapäiväkirja maaseudun tuottajilta ryhmässä laitetaan vain kuvia laiduntavista eläimistä. Onhan sekin ihan yhtälailla arkea tiloille kun muukin! Kyllä eläimiä on pelloilla. Mutta itse tilaisuuden jälkeen sain hetken aikaa keskutella Lunqvistin kanssa kasvokkain, mikä oli minusta mukavaa ja kutsuin hänet myös tutustumaan tilaamme, jos hänellä joskus on aikaa. On surullista jos hän on nähnyt vain huonoja eläintiloja. Ei meidänkään tila mikään eläinten taivas varmasti ole, mutta minusta eläimet ovat ihan hyvissä oloissa. Minä tiedän tilamme ongelmakohdat ja koska olemme vasta alkutaipaleella, pyrimme koko ajan korjaamaan asioita, muuttamaan asioita jotka eivät toimi. Toki ulkopuolinen voi asian nähdä eri tavalla, varsinkin aktivisti. Ja toki kun toinen on vegaani, joka haluaa lopettaa eläintuotannon ja toinen metsästävä lihakarjankasvattaja, näkemykset ymmärrettävästikin eroavat toisistaan. Isosti. Mutta hienoa on jos he kuitenkin voivat keskustella keskenään.


Eläinten ulkokasvatuksessa eläinten oloihin vaikuttaa suuresti vallitseva säätila. Jos sataa ja sinulla on savimaata, niin se valitettavasti menee kuraan. Varsinkin niiltä alueilta, joissa eläimet kulkevat paljon esim. ruoka ja juomapaikat. Muualta löytyy vähemmän kuraista aluetta, jossa levätä. Usein eläinsuojelijat haluavat että eläimet ovat ulkona, mutta sitten nousee valitus jos onkin vähän kuraista. Voin kokemuksesta kertoa että sille ei voi mitään vaikka kuinka haluaisi, koska esimerkiksi traktorilla joutuu viemään paalin ja traktori painaa paljon ja jättää jäljet. Osa pellosta voi olla kurassa, mutta osa voi olla luonnostaan täysin hyvää ja sen lisäksi sitten kuivitetaan peltoa oljilla, että saadaan kuivia makuupaikkoja jos niitä ei ole.

Lainasin sitten Lunqvistin kirjan kirjastosta ja luin sen läpi samana iltana. Olen Lunqvistin kanssa itse asiassa samaa mieltä monesta asiasta. Iso vika on lainsäädännössä joka antaa mahdollisuuden toteuttaa sitä ihan minimissään, jolloin olot eivät ole välttämättä kummoiset. Eläinsuojelulaissa on myös hyvin epämääräisiä ilmauksia kuten riittävästi tai vastaavaa, jotka antavat oikeuden laittaa vaikkapa possuille kourallisen purua ja tuottaja voi sanoa että hänen mielestään se oli riittävää. Olen samaa mieltä myös siitä että eläimille pitäisi laittaa kipulääkkeet, kun kyse on esimerkiksi kastraatiosta (sian sukupuolirauhaset poistetaan) tai nupoutuksesta (lehmän sarven alut poltetaan, jotteivat ne kasva). Eläimillä pitäisi olla mahdollisuus lajinmukaiseen käyttäytymiseen. Eläimien pitäisi päästä ulos. Vaikka minä kasvatan lihakarjaa, olen myös eläinsuojelija. Minusta eläimiä ei pidä inhimillistää, mutta minusta niillä on oikeus elää hyvää ja lajinmukaista, turvallista elämää oli sen pituus mikä tahansa. En arvosta ylijalostettuja eläinrotuja ja oli hienoa että kirjassa oli mainittu myös lemmikkien pito ja niiden jalostus, mikä minusta on jopa suurempi ongelma kuin tuotantoeläimet.

Eläintaloudessa on erilaisia ongelmakohtia ja minä ymmärrän sen. Kirja oli kirjoitettu ihan hyvin, mielekkäästi. Toki keskustelutilaisuudessakin Lunqvist sanoi kun kysyin oliko mikään eläintila hänen mielestään hyvä niin hän kertoi että lammastilalla eläimiä kohdeltiin paremmin, mutta hän kuitenkin sanoi (ei juuri näillä sanoin) että mikään tila, jossa eläimiä kasvatetaan ei lähtökohtaisesti voi olla hyvä, koska eläimiä käytetään tuotantovälineinä. Myös metsästys on väärin. Hän sanoi että että monille eläimille oli parempi kun ne kuolivat heti pieninä etteivät ne joutuneet kärsimään elämäänsä tuotanto-olosuhteissa. Minusta eläimillä voi olla hyvät olot, eläimet voivat voida hyvin vaikka ne eläisivät tuotantoeläiminä. Minusta ei ole ristiriitaa siinä että kasvattaa eläimiä ja rakastaa niitä.

Ymmärrän myös sen miksi aktivistit ajattelevat että eläinteollisuus on pahasta. He vertaavat sitä orjuuttamiseen ja että ihmiset ovat päättäneet että eläimiä syödään niin niitä syödään jne. Minä ymmärrän sen ajatuksena. Eläinteollisuus voi olla julmaa jos eläimiä kohdellaan massana isoissa tuotantolaitoksissa, jossa niillä ei ole mitään arvoa. Siksi olen jo pitkän aikaa sanonut, että lihansyöntiä pitäisi vähentää ja keskittää se lihansyöminen ja ostaminen sellaiseen lihaan, jota voi katsoa ja josta tietää mistä se on tullut. Onhan se älytöntä että kaupan hyllyt notkuvat toinen toistaan halvempia lihoja. Ei siinä ole mitään järkeä. Myönnän että ostan itsekin välillä lihaa kaupasta, mutta pääasiassa ostan sen suoraan tiloilta. Ostan kerralla isomman määrän ylämaankarjanlihaa, jonka pakastan ja käytämme sitten sitä. Kananmunat tulevat omasta pienkanalasta ja kukkopojat päätyvät lautasellemme myös. Minusta ei ole mahdollista että eläinteollisuus poistuisi, minusta on tehtävä siitä mahdollisimman hyvä eläimien kannalta. Se on yksi syy miksi minä kasvatan lihakarjaa. Toivoisin että kaikki liha voisi kasvaa näin kuten ylämaankarja, isoilla laidunalueilla vapaasti laiduntaen. Vasikat emojen luona noin 8 kk ikään asti ja eläimet teurastetaan 3 vuoden iässä. Ne eivät syö lisärehua vaan käyttävät hyväkseen vain ja ainoastaan nurmea, mitä ihmiset eivät voi käyttää.



Eläinten luontaista käyttäytymistä.


Jossakin vaiheessa eläimet ovat olleet elinehto selviämisen suhteen. Eivät ne enää ole sitä teollisissamaissa. En kuitenkaan nää mahdollisena että kaikki eläimet vapautettaisiin luontoon, jossa ne kuolisivat sitten kun eivät osaa etsiä ruokaa. Aluksi kävisi niin, kyllähän sitten luonnonvalinnan kautta sieltä selviäisi parhaimmat yksilöt ja rodut. Mutta silti ihmiset varmasti metsästäisivät, mikä on minusta mainio tapa saada lihaa myös. Luonnon lihaa. Minusta lihansyönti ei ole väärin. Minusta on myös ihan asiallista kasvaa eläimiä ruoaksi, kunhan se tapahtuu oikein. Tiedän tasan tarkkaan että eläinaktivisti/vegaani ei hyväksy tätä ja näkee vain monta ongelmakohtaa ja ristiriitaa. Uskon kuitenkin että hekin olisivat kanssani samaa mieltä siitä, että eläintuotanto ei ole lähiaikoina loppumassa, joten on tärkeää, että eläintenhyvinvointi niissä tuotanto-olosuhteissa kuitenkin lisääntyy ja lihansyöntiä vähennettäisiin ja keskitettäisiin esimerkiksi suoramyyntitiloille. Minusta on olemassa hyviä maatiloja ja eläintiloja. Se on iso elinkeino ja minusta sitä kannattaa tukea. Eläimet ansaitsevat hyvän elämän ja minä uskon että monessa paikassa ne elävätkin niin. Jokainen ylämaankarjatila ainakin,jonka tiedän, tunnistaa eläimensä nimeltä ja viettää vapaa-aikanasa harjaamalla eläimiään. Ei se ainakaan voi olla huonoa elämää. Eläimelle eikä ihmiselle :)

Kesälaidun on vihreä, talvilaidun valkea, keväisin ja sykyisin melko harmaa ja väritön, kurainenkin.

ps. Aion palata vielä kirjaan muissa blogikirjoituksissani. Aihe on niin valtava. Ja onhan se totta, että ylämaankarja on hyvin eri asia kun vaikka lihasika, broileri tai lypsylehmä. Olosuhteet on niin erit. Mutta se on juuri syy, miksi oma lihankulutukseni on lähinnä luomuylämaankarjaa, koska tiedän millaisissa oloissa ne elävät. Uskon vanhavsti että omalla kulutuksella on vaikutusta.

Hummani hei

En ole koskaan ollut aito hevostyttö. En nuorempana harrastanut ratsastusta tai viettänyt iltoja tallilla. Hevoset ovat olleet mukavia, mutta eivät ole nostaneet sen suurempaa hurmosta. Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä enemmän tämä asia on muuttunut. Siskoni on innostanut minua useampaan kertaan islanninhevosvaelluksille ja ystäväni osti osuuden tallista sekä oman hevosen. Maatilalla olen alkanut haavekuvia, kuinka ratsastaisin puidulla pellolla auringonlaskuun tai vaeltaisin hevosella koirat vierellä pitkin peltoa. Hevoset ovat alkaneet kiinnostaa. Ja koska myös oma aika on alkanut kuulostamaan herkulliselta, huomasin Porvoon Ratsutallin Paluu Satulaan-alkeiskurssin aikuisille ja ei aikaakaan kun nimeni komeili osallistumislistalla.

Ensimmäinen tunti oli viime keskiviikkona. Voi sitä jännityksen ja pelonsekaisuuden määrää. Varusteet olivat kunnossa, sillä sain siskoltani ja äidiltäni heidän vanhat housut, saappaat, kypärän ja hanskat, joten ei muuta kun tallille ja hevosen selkään. Olen tottunut vain mataliin islanninhevosiin, jotka tekevät vaelluksilla kaiken pyytämättä, mutta tämä oli ihan eri. Minulla oli iso ja menevä Jarka hevonen allani ja enpä oikein osannut sitä pidellä. Ravit jatkui ja jatkui, pysähtyä ei meinattu millään eikä ainakaan pysyä paikallaan. Vauhtia riitti ja muut hepat oli vain tiellä! Minulla oli koko ajan jalat väärässä asennossa, jalat eivät pysyneet jalustimilla ravissa ja suitset aina liian löysällä. Tunti oli pitkä aika eikä vielä ainakaan mikään rento tunti, jossa ajatukset rauhottuisi. Mutta se oli vasta ensimmäinen tunti! Kai minä vielä opin!



Talli itsessään oli oikein mukava ympäristö. Omistajat ovat juuri vaihtuneet ja muutoksen tuulet puhaltavat hyvällä tapaa. Mukavaa viettää aikaa talliympäristössä, vaikka hevoset on melko jännittävä ja uusi asia minulle. Mies kyllä sanoi että jos opin ratsastamaan niin ehkä meillä joskus voisi täälläkin olla hevonen. Saa nähdä. Nehän on vähän kuin lehmät... :)

lauantai 30. elokuuta 2014

Piiri pyörii

Viime viikonlopun vietin Tampereen seudulla kun Suomen Highland Cattle Clubin vuosinäyttely järjestettiin siellä. Omia eläimiä en siis tosiaan vienyt näytille,mutta Toimin kehäavustajana. Yritin siis pitää langat käsissä ja katsoa että oikea eläin meni kehään oikeaan aikaan. Eläimiä oli näytillä pari kymmentä,tuomari oli saapunut suoraan Skotlannista. 

Näyttely meni kaikkien osalta hyvin ja oli mainio tapahtuma. Osa eläimistä pisti hieman hanttiin aina aluksi,mutta rauhallinen ja määrätietoinen taluttaja piti eläimen aisoissa. Perusluonne näillä kun on rauhallisuus niin kaikki meni aika hyvin. Muutama eläin ei mennyt kehään kun matka oli aiheuttanut stressiä. Eläinten olot oli hyvät,ruokaa ja vettä,jokaisella isohko elementtiaitaus muiden eläinten vieressä. Hyvät,eläimiä ajatellut olot.

Itse näyttelyn lisäksi oli mukava illanvietto ja sunnuntaina vielä skottituomarin järjestämä workshop,jossa käytiin läpi näyttelyyn valmistautumista ja eläinten esittelyä,mutta myös oman karjan arviointia ja muistutettiin että rotumme on lihakarjaa,joten lihakkuus on tärkeää vaikkeivät juuri ne eläimet aina pärjäisi näyttelyssä. Että tilalla pitäisi olla yksi ylväs näyttelyeläin ja loput niitä jotka tuottavat hyviä,lihakkaita jälkeläisiä. Antoisa opetushetki,jonka lisäksi sain vielä kunnian kuljettaa tuomarit Helsinkiin eli kaksi laadukasta tuntia mahtavassa skottiseurassa!






Minulla on ihan nättejä eläimiä. Jokaisessa on hyvät ja huonot puolensa ja kaikki ovat niin yksilöllisiä sarvineen ja väreineen,mutta näyttelyyn en ole kiinnostunut niitä viemään. Pääasiassa sen takia ettei niitä ole riimukoulutettu,mutta myös koska en kestäisi sitä jännitystä ja stressiä. Osallistun mieluummin Virtual Highland Cattle Showhun,jossa eläintä ei tarvitse viedä mihinkään,vain itsensä laitumelle kameran kanssa. Sopii minulle :)






Jokainen eläimeni on yksilö ja jokaisesta pidän,mutta jokainen koettelee niitä hermojakin.  Tunnistan eläimet ulkonäön eroavaisuuksista ja liikkeistä,välillä äänestä. Iineksen toinen sarvi on poikki,Itu on täysin keltainen,Iisan sarvet ovat sonnimaiset,Ipukan etutukassa on blondit raidat jne. Jokainen on omanlaisensa yksilö,hyvine ja huonoine puolineen ja jokainen on minulle tärkeä. Ehdottomasti. 

Itu on ihana <3

lauantai 23. elokuuta 2014

Aamun kuiskaus

Rakastan kesäiltoja ja syysaamuja. Kesäillat alkavat olla ohi, joten tervetuloa ihanan kuulaat ja raikkaat syysaamut! Mikä ihana tapa aloittaa aamu.



















Murheiden maa

Viime aikoina on sitten satanut sen heinäkuunkin edestä. Nämä sateet olisivat toki voineet tulle noin kuukausi sitten niin niistä olisi ollut vähän enemmän hyötyä. Nyt ne lähinnä vain kuraavat pellot ja vaikeuttavat puinteja. Ehdimme puida vain yhden iltapäivän ajan ennen näitä sateita, nyt odotellaan koska päästään jatkamaan. Toivottavasti kuivuu että saadaan sitten olkipaalejakin talvea varten.



Välillä toivoo että ei tarvitsisi murhetia säätiloista eikä paljon muustakaan. Sitä kun on niin monen asian suhteen ihan riippuvainen säästä, se määrittää aika isoa osaa meidän maatilallisten elämästä. Ja kuten valituksistani huomaa että ikinä ei ole hyvä. Varsinkaan tänä vuonna. Talvella oli liian vähän lunta ja kuraista, sitten oli liian kuivaa, sitten liian märkää ja kylmää, sitten taas aivan liian kuumaa ja kuivaa ja nyt taas ihan liian märkää. Ja kaikki vääriin aikoihin ja liikaa kerralla. Puh.

Olen ihan oikeasti vähän alkanut mietityttämään koko tätä karjankasvatusjuttua ja maanviljelyä. Varsinkin nyt kun pitäisi rakentaa taas lisää aitaa ja pitäisi miettiä eri laumojen sijoittelua ym. Kuinka paljon rehua tulee kulumaan, paljonko rahaa, mitä kaikkea pitäisi hankkia jne. Että mitä jos ei tarvitsisikaan murhetia ja huolehtia koko ajan. Jos jättäisin itselleni muutaman lehmän laiduntamaan niin olisin ihan onnellinen. Ehkä. En tiedä. Tuntuu että viimeinen puoli vuotta varsinkin on mennyt vähän sumussa ja omat voimat alkaa olla aika vähissä. Tuntuu että kaiken pyörittäminen on minun harteilla. Että vaikken koskaan uskonut niin tuntuisi että ehkä olisi aika luovuttaa.



                                             Toivon todella että tämä on vain hetkellistä.

Metsällä

Minua haastateltiin tänään suorana Radio Nostalgiaan metsästyksestä. Jännittävä tilanne, mutta meni oikein hyvin. Kerroin miten olen aloittanut metsästyksen, mikä metsästyksessä on parasta ja kenelle suosittelisin sitä. Minulle metsästys on tullut niinsanotusti verenperintönä sillä olen pienestä pitäen kulkenut isäni mukana metsällä. Olen oppinut paljon tärkeitä asioita luonnosta, eläimistä, suunnistuksesta jne. Parasta metsästyksessä on mielestäni luonnossa liikkuminen, koiran kanssa työskentely ja jännitys. Metsästystä voin suositella kaikille, jotka haluavat saada hienoja kokemuksia itselleen ja kunnioittaa luontoa.

Ja koska minut taas kuitenkin leimataan "pieniä, viattomia eläimiä huvikseen tappavaksi ihmishirviöksi" niin muutama sana metsästäjistä ja metsästyksestä.

Metsästystä on harjoitettu maailmassa aina, ihmiset ovat selviytyneet metsästyksen avulla. Enää sitä ei tehdä niinkään selviytymisen takia, mutta edelleen saaliiksi saatu eläin käytetään ruoaksi. Ja mikä sen hienompaa ruokaa kuin puhdas, vapaana elänyt villiriista. Ekologista ja eettistä ruokaa. Saaliseläimistä voidaan käyttää myös esimerkiksi turkki/höyhenet erilaisiin toimiin.

Metsästäjiä on Suomessa noin 300 000, jotka tekevät eläinten eteen paljon vapaaehtoista riistanhoitotyötä: talviruokkivat eläimiä, laskevat riistakantoja ja antavat esimerkiksi poliisille suurriistavirka-apua esimerkiksi hirvikolarin sattuessa. Metsästäjät selvittävät riistalaskentojen avulla joka vuosi eri lajien kantoja, jonka mukaan metsätystä tullaan harjoittamaan jokaisen eläinlajin kantojen mukaan kestävän kehityksen mukaan. Kenenkään etu ei ole metsästää liikaa, mutta ei myöskään liian vähän. Metsästyksen avulla pidetään riistakannat tasaisina, jolloin esimerkiksi tautikannat pysyvät myös kurissa.

Metsästys on hieno liikunallinen harrastus, jossa oppii monia taitoja esimerkiksi luonnossa liikkumista, eläinten ja kasvien tunnistusta, suunnistusta ja sosiaalisia taitoja. Eläimiä ja luontoa oppii kunnioittamaan kun näkee kuinka niistä saadaan myös ravintoa. Metsästys siirtyy usein sukupolvelta toiselle. Olen itsekin pienestä pitäen kulkenut isäni mukana metsällä ja oppinut hienoja asioita. Aion myös jatkaa perinnettä omalle tyttärelleni.

Metsästys kuten lihansyöntikin ovat normaaleja asioita, joita on hyvä nähdä, jotta tietää mistä ruoka tulee pöytään. Metsästäjät eivät huvikseen tapa eläimiä, vaan tekevät riistanhoitotyötä ja saavat siitä samalla itselleen ruokaa. Tärkeintä ei monellekaan ole yleensä se saalis, vaan luonnossa rauhassa liikkuminen, jännitys ja esimerkiksi koiran kanssa työskentely sekä sosiaalinen kanssakäyminen muiden metsästäjien kanssa. Metsästys on hieno elämäntapa ja minusta on hienoa että Suomessa on paljon innokkaita, rehellisiä ja aitoja metsästäjiä.

                                                             Hyvää jahtikautta kaikille!



                                          ps. Kuvassa edesmenneen koirani kanssa. Good times.

perjantai 22. elokuuta 2014

Tarkkailtavana

Taas on yksi luomutarkastus takana,ei huomautettavaa :) Saimme kiitosta hyvistä ja selkeistä muistiinpanoista,pelloilla kasvoi mitä pitikin ja eläimet olivat puhtaita ja rauhallisia. Tarkastus kesti noin neljä tuntia ja siihen kuului mm.luomu-,viljelykierto- ja eläintenhoitosuunnitelmien läpikäynti,varastokirjanpidon tarkastus niin viljojen ja siementen kuin eläinten ruokien ja kivennäisten suhteen ja monien papereiden läpikäynti. Sen lisäksi kierrettiin kuivurit ja tarkistettiin mitä siiloissa on,käytiin katsomassa eläinten olot ja tarkastettiin että kaikilla pelloilla kasvoi sitä mitä olimme ilmoittaneet.



Kyllä meitä viljelijöitä,viljelyämme ja eläimiämme tarkkaillaan ja valvotaan ja hyvä niin! Kolmen vuoden aikana jota olemme tilaa pitäneet on meillä tehty yhteensä 5 luomutarkastusta,kaksi naseva eli nautojen hyvinvointitarkastusta ja eläinlääkäri on käynyt tilalla useampaan otteeseen,pakollisia käyntejä. Eläintiloilla siis käy pakostakin ihmisiä niin eläinlääkäreitä, maitoautokuskeja, tarkastajia, siementäjiä ym. Jos tilassa ja eläimissä on jotain huomautettavaa niin se usein huomataan. Ja jokaisesta käynnistä me tuottajat maksamme.

Jos vain vanhuksista,lapsista ja lemmikkieläimistä pidettäisiin yhteiskunnan toimesta yhtä hyvää huolta ja tarkastettaisiin yhtä usein kun tuotantoeläimiä. Kuka lähtisi salakuvaamaan vanhainkodissa omassa pissassaan makaavaa vanhusta,joka ei ole käynyt ulkona vuoteen? Tai lasta,jonka vanhemmat käyttävät huumeita ja ovat unohtaneet että heillä edes on lapsi? Tai tanskandoggia,joka viettää päivänsä pienessä kerrostaloyksiössä,vähintään 12 tuntia yksin ja pääsee kerran päivässä hihnassa pissalle korttelin ympäri. Kärjistettyjä esimerkkejä,toki,mutta voivat hyvin olla totta,mutta onneksi näitä on vain yksittäisiä tapauksia. Kuten on myös vain yksittäisiä ne esimerkit tiloilta,joilla eläimiä hakataan tai eläimet makaavat omissa ulosteissaan ym. Pääasiassa niin ihmisissä,tuotantoeläimissä kuin lemmikeiden suhteen asiat ovat hyvin mutta ei kaikkialla. Niiden takia ei kuitenkaan pidä yleistää että kaikilla eläintiloilla eläimiä lyödään tai että kaikki vanhainkodit ovat kauheita. Näin ei ole. Ne ovat niitä ikäviä poikkeuksia.

Minusta on hyvä että maa-ja eläintaloutta valvotaan,mutta enemmän minä olisin huolissani niistä lemmikeistä kuin tuotantoeläimistä. Lemmikki saatetaan ottaa mielijohteesta,tuotantoeläintä ei. Lemmikkejä hylätään kesän jälkeen,tuotantoeläimiä ei. Tuotantoeläimet ovat kallis investointi,lemmikit aina ei. Lemmikin voi ottaa kuka vaan eikä siitä tarvitse ilmoittaa mihinkään,tuotantoeläinten pitäjäksi pitää rekisteröityä ja eläimistä ilmoittaa rekisteriin. Tuotantoeläimistä saadaan tuloa kun ne voivat hyvin ja niitä kohdellaan ja ruokitaan hyvin,lemmikeistä ei. Pidetään tämä mielessä ja kohdellaan kaikkia niin eläimiä kuin ihmisiä hyvin :)


lauantai 16. elokuuta 2014

Hyviä hetkiä

Joku joskus kirjoitti että tilanteista olisi hyvä nauttia ilman että niistä aina pitää ottaa kuva. Se olisi kyllä hyvä ja kyllä minä hetkistä nautinkin, mutta kuvaaminen on jotenkin niin jännittävää ja on aina hieno fiilis kun saa hyvän kuvan ja jonkun tunnelman ikuistettua siihen hetkeen. Sen enempää tilanteita selittämättä annan näiden kuvien kertoa enemmän kuin sanat.